maanantai 1. joulukuuta 2014

1.12.14 Hyvää joulukuun ensimmäistä päivää.....

Marraskuu tuli ja meni , kiirettä on pitänyt !

Haluan ensin Kiittää teitä kaikkia , jotka olette olleet yhteydessä minuun  koiriin liittyvissä asioissa ja käyneet tutustumassa koiriin livenä :)  Varsin hedelmällisiä keskusteluja monessa suhteessa :)

Ja edelleen tervetuloa tutustumaan koiriini !

VEO Millan juoksua odotellaan alkavaksi mahdollisesti joulukuun aikana . Ennen juoksun alkua Millaan voi vielä tulla tutustumaan livenä rodusta kiinnostuneet ! Juoksun alettua rauhoitetaan tilanne täällä kotona ja infoa tulloo sivulle astutuksen jälkeen . Yritän myös saada kuvia otettua sulho Orlandosta astutusreissulla . Varsin mielenkiintoinen  pentue on odotettavissa sukulinjoineen .



Marraskuusta muuten , jälkeä ollaan ajettu Millan kanssa vaihtelevissa maastoissa ja esine-ilmasua varmistettu. Taren kanssa hakua treenattu ilmasun suhteen , kiirettä ei pidetä , katsotaan josko ensi vuonna päästäisiin  kisaamaan .  Jääviä liikkeitä treenattu ja treenataan talvi Taren ja Millan kanssa.

Gaby on tauon aikana osoittanut , että tottis maistuu silloin tällöin , joten paikallaoloa treenattu .

Tyttöjen Katan ja Ursulan kanssa ollaan käyty mitä erilaisissa paikoissa ja tavattu erilaisia ihmisiä.
Ursulan kanssa olimme Jyväskylän näytytelyssä , kasvattaja näytti kehässä , PEK 1, KP , ROP-pentu .Kiitos Sonjalle esittämisestä !!!! Ja onnittelut kasvattajien menestyksestä sekä upean Famaksen ROPista  :)

Ja tietty koirat ovat kaikki tavanneet paljon erilaisia meillä käyneitä ihmisiä :)

Ursulan ja Katan kanssa lähdemme Helsinkiin Winneriin la 6.12.14 näytelmiin, sunnuntain jätämme väliin , mutta muita Sucikaneja edustettuna paikalla.

Näyttelytuloksista ja käyttötuloksista löytyy tietoa sivultani !

Ja viimeiseksi , mutta ei vähäiseksi kasvattajan unelma täytyy ,kun 2 SUCIKANIA valikoituu käyttötuloksella tämän vuoden aikana C.I.B   !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Superonnittelut aktiiville Sucikanilaisille Miia ja Piialle ,olette huippuja !!!!!

Ja tässä  koirat tuloksineen :

C.I.B PAIM-E C.I.E SEV-13 LVV-14 S. HERCULES 
HD A , ED 0  , LT +142 P. +++ , TAN 9-6-8  ( Re. FI ) ,
EXC ( Breeding test ) 
( sire : Multi CH Bataille des Assiers - dam : Sucikan Enigma ) 
    Own: Miss Piia Torssonen & Mr Joni Nissinen 



C.I.B JK 1 BH S. FLASH HD A , ED 0 , LT +190 p. + ,
TAN 9-9-9 ( Reg. FI ) , BOB ( Reg. FI ) THE BEST BEAUCERON OF THE DAY ( Breeding test ) 
  ( sire : Sucikan Bonaparte - dam: Allouette de L Ábyss du Bout des Terres ) 
    Own : Miss Miia Jolkkonen  

Ja juhlitaan kun tulokset virallistuvat !!!!!!

KIITOS SUCIKANIT TÄSTÄ VUODESTA ! OLETTE KAIKKI OLLEET MAHTAVIA !!!
KASVATTAJA EI VOI OLLA KUIN YLPEÄ !!!

MONTA VUOTTA TÄSSÄ OLLAANKIN TYÖTÄ TEHTY NÖYRÄNÄ NIIN HYVINÄ KUIN HUONOINA PÄIVINÄ AINA ON TEIDÄN TUKI OLLUT MUKANA VAIKKA MONESTI OLEN HALUNNUT HANSKAT LYÖDÄ TISKIIN!!!!!! 

KIITOS MYÖS AVATARAN TAINALLE JA BLACK CARAMBAS SONJALLE KORVAAMATTOMASTA TUESTA USEAMMALTA VUODELTA !!!!

KIITOS MYÖS ULKOMAALAISET KASVATTAJAT MONEN VUODEN TUESTA JA LUOTTAMUKSESTA KASVATUKSEENI !!!!!!!

KIITTÄEN 

SUSANNA 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti